Turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten kuntapaikat nollaan

Oulun kaupunki on epäonnistunut muun Suomen tavoin kotouttamisessa, joten on niin taloudellisista kuin sosiaalisista syistä johtuen järkevää lopettaa humanitäärinen maahanmuutto siltä osin, kuin se on kaupungin toimesta mahdollista. Kaikkien maahanmuuttajien työttömyysaste on 2,5-kertainen suomalaisiin nähden, ja humanitäärisen maahanmuuton piirissä saapuneet ovat vielä ongelmallisempia.

Negatiivisin vaikutus julkiseen talouteen on juuri niistä maista tulevilla maahanmuuttajilla, joita vastaanotetaan Suomeen humanitäärisellä maahanmuutolla: he saavat tulonsiirtoja ja käyttävät julkisia palveluita merkittävästi enemmän, kuin maksavat veroja. Maassaoloajan pidentyessäkään tilanne ei juuri parane.

Ulkomaalaisten yliedustus rikostilastoissa kertoo kotoutumisen tilasta, eikä resurssien lisääminen ole muuallakaan Euroopassa johtanut tuloksiin. Epäonnistunut kotouttaminen ja esimerkiksi viimeaikaiset seksuaalirikokset ovat selkeitä perusteita humanitäärisen maahanmuuton lopettamiselle.

Edellä olevan perusteella Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että Oulun kaupunki laskee turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten kuntapaikat nollaan.

Perussuomalaisten Oulun valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa